| |
Ejja
Title:YKSINÄINEN TALO
This text will be replaced
Subject:FICTION
YKSINÄINEN TALO
Kaukana, kaukana täältä, vuorten, metsien ja jokien takana seisoi kukkulan laella pieni hirsinen mökki. Sen reikäinen katto päästi sadeveden valumaan sisälle, ikkunat roikkuivat vääntyneillä saranoillaan mikä mitenkinpäin, lasiruudut olivat särkyneet, eikä ovessa ollut edes kahvaa, saati lukkoa. Kukaan ei tiennyt, kuka siellä oli asunut. Mökki ränsistyi hylättynä ja yksinäisenä, ja vain metsän eläimet kävivät sitä silloin tällöin vilkaisemassa. Surullinen pikku talo kaipasi kovasti omistajaa - hellää kättä, joka parantaisi sen haavat. Päivän toisensa jälkeen mökki sai turhaan katsella korkean mäen päältä kauas ympärilleen ja odottaa tulijaa. Mutta vihdoin saapui se sykähdyttävä päivä, jolloin joku kiipesi kukkulan rinteellä mutkittelevan tien ylös mökille saakka.
Tulija ei ollut kovinkaan erilainen kuin mökki. Kulkurilla oli nukkavierut, rähjäiset vaatteet, tuuli pörrötti hänen takkuisia hiuksiaan, ja hänen silmissään oli surullinen katse. Hän katseli taloa ja hymyili hiukan itsekseen. - Tuossa on minulle yösija, hän ajatteli. - Aamulla jatkan taas vaellustani, se on minun osani. Hyvä sentään, että minulla on täksi yöksi katto pään päällä, sillä taitaa tulla sade. Kulkuri asteli mökin ovelle ja kurkisti sisään...
- Voi, voi! Ei tämä mikään häävi paikka ole. Tuuli taitaa puhaltaa sisällä melkein yhtä kovaa kuin ulkonakin. - Mutta mies oli niin uupunut, että hän keräsi vain kasan heiniä alleen pehmikkeeksi ja nukahti saman tien. Mutta hänen nukkuessaan talon luo hiipi kutsumaton vieras. Kettu Korvenkulkija tunsi ihmisen hajun ja tuli uteliaana nuuskimaan paikkoja.
- Olen talo, minun on suojeltava asukastani - ajatteli mökki ja veti kaikin voimin oveaan kiinni. Se sai kuin saikin oven kääntymään jäykillä saranoillaan, ja Kettu Korvenkulkija joutui palaamaan takaisin metsään.
Tuuli yltyi ja halusi jokailtaiseen tapaansa paukutella ikkunoita. Mutta nyt se näki yllätyksekseen, että talo oli omin avuin sulkenut ikkunat niin hyvin kuin pystyi. - Olen talo, ja täällä nukkuu ihminen. En laske sinua sisään.
Synkät pilvet peittivät kuun ja rupesivat satamaan vettä. Pisarat putoilivat reikäiselle katolle ja yrittivät valua sisään. - Olen talo, ja vaikka kattoni onkin täynnä reikiä, minun on suojattava asukastani sateelta - Kovasti ponnistellen talo onnistui järjestämään kattopäreensä niin, että nukkuja säilyi kuivana.
Päivän sarastaessa kulkuri avasi silmänsä. Hän meni ulos ja katseli auringonnousua. - Täällä on kaunista - hän ajatteli. - Voisin vaikka jäädä tänne pariksi päiväksi lepäämään. - Kävellessään talon ympäri hän löysi joitakin vanhoja työkaluja. Hän katsoi taloa ja tunsi sääliä. - Tuo mökkihän on aivan kuin minä, hän ajatteli. - Yhtä yksinäinen. Minä jäänkin tänne, meille on seuraa toisistamme. - Ensimmäiseksi mies korjasi oven ja paikkasi katon. Sitten hän ryhtyi kunnostamaan ikkunoita. Särkyneitä ikkunaruutuja hän ei tietenkään voinut koota ehjiksi, mutta siihenkin hän keksi keinon. Hän poimi metsästä marjoja ja vei ne kaupunkiin myytäviksi. Niistä hän sai tarpeeksi rahaa uusiin ikkunalaseihin. Mies oli onnellinen siitä, että hän oli löytänyt paikan, missä asua. Vaikka hän oli köyhä, hän oli tyytyväinen. Päivä päivältä asumus kohentui. Mieskin näytti toisenlaiselta. Hänellä oli samat vanhat vaatteet, mutta hän oli pessyt ne puhtaiksi ja paikannut ne siististi, ja hänen kasvoillaan oli onnellinen hymy. He tunsivat kuuluvansa yhteen - asukas talon ja talo asukkaan kanssa.
...
|
|
