| |
ANONYMUS
Title:PUNAHILKKA
This text will be replaced
Subject:FICTION
Punahilkka
Olipa kerran pieni herttainen tyttö, jota kaikki ihmiset rakastivat, mutta eniten kaikista häntä rakasti eniten hänen mummonsa, joka ei tiennyt mitä kaikkea hyvää hän oli antanut lapselle. Kerran hän lahjoitti hänelle punaisen hilkan, ja koska se oli kovin soma, ei tyttö tahotonut mitää:n muuta päähinettä enää käyttää, ja siksi häntä ruvettiin kutsumaan Punahilkaksi. Eräänä päivänä äiti sanoi tytölle: "Kuuleppas, Punahilkka, tässä on palanen kakkua ja pullo viiniä, vie ne mummolle. Hän on sairas ja huonoissa voimissa ja tarvitsee hiukan virkistystä. Lähde matkaan, ennenkuin tulee kovin kuuma, ja kävele siivosti äläkä poikkea tieltä, muuten kompastut ja rikot pullon eikä mummolle jää mitään juotavaa. Ja kun astut tupaan, niin älä unohda sanoa hyvää päivää älä kurkistele joka nurkkaan." "Kyllä minä teen kaiken sen", sanoi Punahilkka äidille ja antoi kätensä vakuudeksi.
Mutta mummo asui metsässä, puolen tunnin matkan päässä kylästä. Kun Punahilkka saapui metsään, kohtasi hän suden. Mutta Punahilkka ei tiennyt, kuinka ilkeä eläin susi oli, eikä osannut siis pelätä häntä. "Hyvää päivää, Punahilkka", sanoi susi. "Jumal' antakoon, susi." "Minne sinä menet näin varhain, Punahilkka?" "Mummoni luo." "Mitä sinulla on esiliinassasi?" "Viiniä ja kakkua; eilen meillä leivottiin, ja sairaan mummon pitää saada jotakin hyvää, jotta hän vahvistuisi." "Punahilkka, missä sinun mummosi asuu?" "Noin neljännestunnin päässä täältä metsässä, hänen mökkinsä seisoo kolmen tammen alla, ja ympärillä kasvaa pähkinäpuita, etkö sinä sitä tiedä", sanoi Punahilkka.
Susi tuumi itsekseen: "Tuo nuori, hento tyttö on mainio makupala, hä maistuu vielä paremmalta kuin eukko. Jos olet ovela, niin sieppaat molemmat suuhusi." Susi astui hetken aikaa Punahilkan rinnalla, sitten hän sanoi: "Punahilkka, katsohan noita kauniita kukkia, joita kasvaa metsässä, miksi et katsele ympärillesi? Luulempa, ettet kuule, miten suloisesti linnutkin laulavat? Sinähän astut vakavana ikäänkuin olisit kouluun menossa, ja kuitenkin metsässä on niin hauskaa olla."
Punahilkka avasi silmänsä, ja kun hän näki, miten auringonsäteet hyppivät puitten lomassa ja kaikkialla kasvoi kauniita kukkia, tuumi hä: "Jos tuon mummolle kukkakimpun, niin hän varmasti iloitsee. On vielä varhaista, tulenhan minä sitten ajoissa perille."
Ja niinpä hän juoksi metsään ja poimi kukkia. Ja poimittuaan yhden kukan hän näki kauempana toisen, joka oli hänestä vieläkin kauniimpi, ja juoksi sitä poimimaan ja joutui siten yhä syvemmälle metsään. Mutta susi läksi suoraan mummon talolle ja kolkutti ovea. "Kuka siellä?" "Punahilkka tuo sinulle kakkua ja viiiniä, avaa ovi." "Paina vain ovenripaa", sanoi mummo, "olen sairas enkä jaksa nousta vuoteesta." Susi painoi ripaa, ovi lensi auki, ja susi astui sanaakaan sanomatta mummon vuoteen luo ja nielaisi hänet. Sitten hän puki mummon vaatteet ylleen, pani myssyn Päähänsä, kävi vuoteeseen ja veti uutimet eteen.
Mutta Punahilkka oli poiminut kukkia, ja kun hänellä oli niin paljon, ettei hän jaksanut enempää kantaa, muistui mummo hänen mieleensä ja hän läksi hänen mökille. Hän ihmetteli suuresti nähdessää, että ovi oli auki, ja kun hän astui tupaan, tuntui hänestä siellä omituiselta, ja hän tuumi: "Voi hyvänen aika, miksi minua tänään pelottaa, muutenhan aina menen niin kernaasti mummon luo!"
Punahilkka sanoi: "Hyvää huomenta", mutta kukaan ei vastannut. Sitten hän astui vuoteen luo ja veti uutimet syrjää. Siinä mummo makasi myssy silmillään ja näytti kovin merkilliseltä. "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot korvat?" "Jotta paremmin kuulisin sinun puhettasi." "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot silmät?" "Että paremmin näkisin sinut." "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin suuret kädet?"
"Että voisin paremmin tarttua sinuun."
"Kuules, mummo, miksi sinulla on niin hirvittävän suuri suu?"
"Että paremmin voisin syödä sinut."
Tuskin susi oli sen sanonut, kun hän hyökkäsi ylös vuoteesta ja nielaisi Punahilkka rukan.
Kun susi oli tyydyttänyt halunsa, kävi hän taasen vuoteeseen makaamaan ja alkoi ääneensä kuorsata. Metsästäjä kulki mökin ohi ja tuumi:
"Kylläpä tuo vanha vimo kuorsaa, parasta käydä katsomassa, onko hänellä hätä."
Hän astui tupaan, ja kun hä tuli vuoteen luo, näki hän, että susi makasi siinä.
"Täältäkö tapaankin sinut, vanha veikko", sanoi metsästäjä, "Olen etsinyt sinua jo kauan aikaa."
Hän aikoi ampua suden, mutta samalla juolahti hänen mieleensä, että susi oli ehkä syönyt mummon ja ehkäpä mummo oli vielä pelastettavissa. Niinpä hän ei ampunutkaan, vaan otti sakset ja alkoi leikata nukkuvan suden vatsaa auki. Leikattuaan vähän matkaa näki hän punaisen hilkan pilkistävän esiin ja sitten koko tyttö hyppäsi lattialle ja sanoi: "Huh, kuinka minä pelästyin, suden vatsassa oli hirveän pimeä!"
Sitten vanha mummokin tuli esille ja hän oli vielä hengissä, vaikka hänen olikin vaikea hengittää. Mutta Punahilkka haki kiireesti isoja kiviä, joilla suden vatsa täytettiin, ja kun susi heräsi, aikoi hän juosta tiehensä, mutta kivet olivat niin painavat, että hän kaatui maahan ja kuoli.
Kaikki kolme olivat iloiset. Metsästäjä nylki suden nahan ja vei sen kotiinsa, mummo söi kakkua ja joi viiniä, jota Punhilkka oli tuonut, ja tuli jälleen terveeksi. Mutta Punahilkka tuumi: "En koskaan enää poikkea tieltä metsään, kun äiti on kieltänyt."
...
|
|
